keskiviikko 28. toukokuuta 2014

Tekstiilitaiteilija Ulla Lapiolahden näyttely Taito Paukussa


Taito Etelä-Pohjanmaa toimii yhteistyössä LapuanTaidemuseon kanssa. Taidemuseon yhteydessä toimii museokauppa Taito Paukku, jonka galleriassa on vaihtuvia käsi- ja taideteollisuusalan näyttelyitä. Huhtikuun lopusta saakka olen saanut asiakkaiden kanssa nauttia jyväskyläläisen tekstiilitaiteilija Ulla Lapiolahden kuoseista LEHTIVIHREÄ-näyttelyssä. Ulla suunnittelee tekstiilejä julkitiloihin mutta myös yksityiskoteihin. Omaan kotiin on mahdollista toteuttaa uniikki kuosi vaikka lasten piirroksista tai isovanhempien valokuvista. Näyttely jatkuu 7.6. saakka, joten sinäkin ehdit vielä nähdä  kuosit livenä.

Ulla Lapiolahden Kardemumma ja Sammalpeti -kuosit

Kuosien lisäksi esillä on sipulinkuorilla, veriseitikillä, ruokasoodalla ym. valokuvapaperille tehtyjä värikokeiluja. Kokeilin itsekin Ullan ja Päivi Hintsasen Suloisia värejä-oppaan (http://suloisiavareja.wordpress.com/) avulla roskisvärjäämistä. Kaikille avoin roskisvärjäämisen koekeittiö valtasi Taito Paukunkin keittiön. Kastelin valokuvapapereita ja asettelin niille mansikkaa, punasipulin kuoria, kahvia, teetä, kurkunviipaleita -kaikkea mitä kaapista sillä hetkellä löytyi. Jätin paperit yön ajaksi painon alle ja aamulla sain ihastella miten ruoantähteet olivat värjänneet valkoiset paperit värikkäiksi postikorteiksi. Itse pidin eniten mansikan pinkistä väristä sekä punasipulin tummista viivoista.


Värjäyskokeiluja Suloisia värejä-oppaan avulla



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti